Ähtärin Eläinpuisto & Keskisen Kyläkauppa 26.2.2025

7,00 26,00 

Hiihtolomaretki Ähtärin eläinpuistoon ja Keskisen Kyläkauppaan ke 26.2.2025!

Oletko koskaan käynyt tutustumassa talviseen Ähtärin eläinpuistoon? Nyt siihen olisi oiva tilaisuus Kurikan kaupungin nuorisotoimen järjestämän retken johdosta! Paluumatkalla pysähdymme Keskisen Kyläkaupalla, jossa mahdollisuus esimerkiksi ruokailuun tai nopeaan kauppakierrokseen.

Retkelle voitte lähteä perheenä, ystävien kesken tai yksikseen. Alle 11-vuotiailla tulee olla täysi-ikäinen huoltaja matkassa mukana. Retkelle ohjaajiksi lähtevät nuoriso-ohjaajat Petra Salminen (040 1526 817), Tenho Keväänranta (044 7202 450) ja Netta Männikkö (040 5723 296).

Matkaan tulee varata säänmukainen varustus sekä riittävästi eväitä. Eläinpuistokierroksella on hyvät puitteet evästauolle nuotiopaikan kera. Hotelli Mesikämmenen hiihtolomaviikon ravintolapalvelut tarkentuvat lähempänä ajankohtaa, mikäli osallistujat haluavat omakustanteisesti käydä lounastamassa.

Linja-autoon voi jättää tavarat retken aikana. Linja-autossa etupenkit on varattu matkapahoinvoinnista kärsiville. Alaikäiset eivät saa poistua Ähtärin eläinpuistoalueelta retken aikana sopimatta siitä huoltajan ja matkanohjaajien kanssa.

Retken hinnat:

  • Zoolippu (eläinpuisto + farmi) & bussikuljetus aikuinen: 26€
  • Zoolippu (eläinpuisto + farmi) & bussikuljetus 3-14v: 17€
  • Pelkkä bussikuljetus (mahdollisuus maksaa eläinpuistolippu esim. kulttuuripassilla): 7€

Retken aikataulut:

  • Jurvan nuorisotila n. klo 8.30
  • Kurikan tori n. klo 9.00
  • Jalasjärven Wilhola n. klo 9.30
  • Perillä Ähtärissä n. klo 10.40 - 14.00
  • Keskisen kyläkauppa n. klo 14.30 - 16.00
  • Jalasjärven Wilhola n. klo 17.00
  • Kurikan tori n. klo 17.30
  • Jurvan nuorisotila n. klo 18.00

Ilmoittautuminen:

Verkkokaupassa 18.2. asti tai niin kauan kun paikkoja riittää. Mikäli perheestänne osallistuu useampi henkilö, jokainen osallistuja tulee ilmoittaa erikseen. Onnistuneesta ilmoittautumisesta saat vahvistussähköpostin tilausnumeroineen.

Retki vaatii toteutuakseen vähintään 30 osallistujaa. Retken peruuntuessa ilmoitamme siitä viestitse ilmoittautumisajan umpeuduttua.

Osallistujan ilmoittautuminen on sitova, mutta painavan esteen sattuessa (sairastuminen), ilmoitathan tästä nuorisotoimen päällikölle harri.kytola@kurikka.fi / 040 351 6760. Mikäli lipputuotteet on jo laskutettu retken järjestäjältä, ei lippuhintoja palauteta osallistujalle.




Tuotetunnus (SKU): 400016 Osasto: